Päivän "pakolliset" ostokset

Monday, January 26, 2009

Hobby Pointista löytyi tänään aivan ihania minisaksia, onneksi niitä oli pussissa noin monet (varmasti hukkailen niitä kun ovat niin pieniä). Mukaan tarttui myös kattilasarja, puinen malja ja pulloja, joihin pitää vielä metsästää sopivat etiketit.Harmillista että työt ja opiskelu häiritsevät nyt pahasti harrastusta...

Räsymatto jämälangoista

Sunday, January 18, 2009

Tein aivan mahtavan löydön Lahdessa kirpparilla, joku myi pusiillisen langanpätkiä ja minä hullu ostin kun halvalla sai. Mytty näytti melko epätoivoiselta, mutta noihin "liimamattoihin" kun riittää lyhyetkin pätkät niin ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Noidan keittiöön se räsymatto päätyi, sopii oikein hyvin väriensä puolesta. Keittiöön on vielä suunnitteilla jonkinlainen puutuoli, sellainen oikein koristeellinen, mutta inspiraatio on nyt hukassa. Tuolin lisäksi pitäisi vielä kehitellä pieni pöytä tuohon etualalle. Asukaskin pitäisi jostain löytää, potentiaaliset vuokralaiset ilmestynevät kuvioihin pääsiäisen aikoihin ;)

Päivitystä hiirenpesään



Hiirten pesään ilmestyi tänään paljon uutta, niin paljon etten viitsi kuvata kaikkea erikseen ja selittää niistä innoissani ummet ja lammet :D. Tässä kuitenkin yleiskuvaa tämän hetkisestä tilanteesta. Paljon tarvitaan vielä ettei näyttäisi noin kolkolta. Ja yläkertaakin pitäisi suunnitella...








Terrierin trimmausta

Sunday, January 04, 2009

Oho, vaikutuksille altis jirps löysi juttuja... Kerri Pajuteen ihania eläimiä (kts Gallery-sivu!). Ihania elukoita, uskomattomia turkkeja ja vieläpä ohjeita kuinka niitä voi räpistellä kotonakin.
Minähän en massasta saa muotoiltua mitään eläviä olentoja joten trimmauspöydälle päätyi ihan tavallinen "Schleich-rotuinen terrieri". Karvoiksi silppusin huovutusvillaa ja kiinnitin sen liimalla. Kaulapantakin oli tehtävä ettei pappakoira joudu heti rankkurin haaviin!

Tarkka hauva huomasi heti että Töllin puskissa asuu perhonenkin =)

"Ylellisiä" kirpparilöytöjä

Tänään kirpparilta löytyi kaikenlaista pientä kiiltävää. Pöllöä ei pitänyt ostaa mutta myyjä oli niin hauska ja sain huvin vuoksi tingittyäkin niin halvaksi että piti nyt sitten ottaa sekin. Ehkä noita tarvitsee sellaisen. Rintaneulasta tulee selvästikin taulu, mutta ei varmasti Tölliin (kuvassa taitaa olla joku nunna eikä Töllissä taida asua kovinkaan hengellistä porukkaa). Samaten kello ja kruunu päätynevät siihen taloon joka on jo sisutettu vaikkei sitä ole vielä olemassakaan :D.

Ainiin, tuo pikkuruinen kungatarpatsaskin oli vähän vahinko-ostos, mutta kun Liisa Ihmemaassa on ihana satu ja suosikkihahmoni siinä on Herttakuningatar niin johonkin hyllyyn tämäkin pääsee..
"Off with their heads!" :D

Mattojuttu

Saturday, January 03, 2009

Matot on nukkekotielämässä minulle suuri hankaluus (siinä missä verhotkin); juuri oikeanlaisia ei löydy kaupoista ja kivan näköisiä on liki mahdoton tehdä itse. Nyt oli pakko yrittää. Ideana tässä laiskan naisen toteutuksessa oli ”vähän niin kuin se bunka-vai-mikä-se-nyt-oli”. Eli kankaalle liimaa ja siihen lankaa päälle:

Tuli ihan mukavan näköinen kun reunat siistittiin, mutta kun oli jo päästy vauhtiin niin piti viellä mallailla että pitäisiko matto piti vielä hapsuttaa pellavalankasolmuilla (ne hapsuthan matosta matonnäköisen tekee :D )
Valmista tuli, solmuilla tottakai...
Ja sinne se nyt päätyi... ONNEKSI tuon maton ei tarvitse oikeasti kestää kulutusta :D

Peltirasia

Friday, January 02, 2009

Tänään töistä kävellessä mieleen juolahti ajatus että olisikohan peltirasia olla helppo tehdä tuikkukynttilän kiposta? Saman tien kotiinpäästyäni vähän leikkelin ja liimailin ja kylläpä muuten oli helppoa! Kansi ja pohja ovet pahvia, joten peltitöitä oli loppujen lopuksi hyvin vähän.


Laatikko on tietysti avattava ja sinne voi jemmata kaikki ihanat pikkutilpehöörit =)

Hatturasia

Thursday, January 01, 2009


Tälläistä olen aina halunnut kokeilla ja nyt se sitten tuli. Sitten pitäisi tehdä hattu mutta mistäs löytyisi helpot ohjeet mahdollisimman hörselöiselle hatulle?

Säilyketölkkejä

Nukkistädiltä saadut etiketit pääsivät vihdoinkin tölkkeihin kiinni. Tölkit on puuhelmiä ja kannet tuikkukynttilän pohjasta niitä nippeleitä joissa sydänlanka on kiinni. Tuo "kolikkopurkin" kansi on Ikean joulukuusenkoristeen kanta (Töllissä asuu siis säästäväistä väkeä).

Eikä sitten takerruta siihen pikkuseikkaan että etiketit ovat oikeasti oluttölkkien :D